On nyt sattunut lyhyellä ajalla jutulle kaksikin fitness-misulia. Toinen on tulossa sisään fitnessiin ja toinen sieltä ulos. Ehkä ei ole oikein reilua kummallekaan törmätä umpikyyniseen meikäläiseen, mutta toivottavasti se on sentään avartavaa.

Ensiksimainittu onneksi älysi hieman kysellä, vertailla ja shoppailla ennen kuin palkkasi itselleen Personal Trainerin. Ei lopulta haksahtanut satojen muiden vanavedessä ja järeän markkinoinnin sokaisemana ison firman Persoonattomaan Traineriin moninkertaisella hinnalla, vaan valitsi kohtuuhintaisen ja henkilökohtaisesti palvelevan yksityisen toimijan  -  salilta saatujen suositusten perusteella.

Toinen tapaus sitten taas on tulossa ulos fitness-kuplastaan. Ison tallin systeemit hajottivat pään ja toipuminen on ottanut aikansa. Nyt on siirtymässä body-keekoilusta voimanostoon. Hyvä alku, mutta kun mimmi ilmoittaa edelleen olevansa perfektionisti kaikissa tekemisissään, niin saapa nähdä mitä tuosta tulee.

Nisti mikä nisti, sanon minä. Jotenkin nämä nuoret ihmiset ovat jostain (#fitnessinspiration?) poimineet sellaisen käsityksen, että täydellisyyden tavoittelu on hienoa ja kun ilmoittaa olevansa perfektionisti, kuuluu automaattisesti saada osakseen ihailevaa muminaa ja nyökyttelyä. No... Minulta ei valitettavasti saa. Minun korvaani "kas kun minä olen tyypillinen perfektionisti" kuulostaa aika samalta kuin "olen tyypillinen mielenterveyspotilas".

Hankalan vaivan kanssa voi oppia elämään melko onnellistakin elämää, mutta aika kummallisissa piireissä liikutaan, jos vaikka skitsofreniasta tai bipolaarisuudesta saa automaattisesti aplodit. Tai perfektionismista. Kas kun ei ihailla anoreksiaa tai huumeriippuvuutta.

Molemmat kauniit nuoret naiset ilmoittavat tavoitteekseen treenata kovaa ja haluavansa kokeilla, mitä pystyvät saamaan itsestään irti. Minä vanha kanttura huokaisen tähän, että voi voi tytöt, taatusti saatte irti itsestänne ainakin sen verran, että treenaatte itsenne suhteellisen nopeassa tahdissa tärviölle ja sitten ei taas tarvitsekaan toviin tehdä yhtään mitään, kun pitää niitä kovalla treenaamisella hankittuja vaurioita korjailla pitkään tai vielä pidempään. Been there, done that.

Perfektionisti on tyypillisesti se, joka viimeistään parin kuukauden sisään isoimmasta innostuksenpuuskastaan kävelee kyynärsauvoilla. Itseasiassa perfektionismi taitaa olla maailman parhaita ja eniten kuultuja tekosyitä sille, että ei viitsitä jotain tehdä. Ei kannata edes aloittaa tai jos aloittaa, kannattaa lopettaa heti alkuunsa, koska lopputulos ei kuitenkaan ole täydellinen. En ole laiska, olen perfektionisti!

Ns. käsiensä päällä istuminen eli itsensä pidätteleminen ja palautumisen harjoittelu se vaatii paljon enemmän taitoa ja lujuutta kuin hikitreeni ja lihaksien tuskallisen/miellyttävän poltteen kestäminen 12 kertaa viikossa.

Elämässä pärjäämiseen vaaditaan paljon huikean paljon enemmän epätäydellisyyden kanssa juttuun tulemista kuin täydellisiä suorituksia.

*syvä huokaus*

Kukapa tämän kertoisi aina välillä minulle?