Avun pyytäminen on yllättävän ison kynnyksen takana vaikka kuinka tajuaa, että nyt on pakko. Kun tuota jalkakyykkyä ilman turvahäkkiä ei oikein voi harjoitella ilman osaavia varmistajia, joita pitäisi olla käytettävissä ainakin kaksi, eikä itsellä oikein ole antaa mitään vastapalvelusta vaihdossa. Kiitollisuudenvelkaan jääminen ja toisten ihmisten silkkaan hyväntahtoisuuteen vetoaminen kai on se vaikein asia nieltäväksi tässä.

Pakko häkista kuitenkin on tulla ulos ja kyykkäämistä harjoitella ilman turvarautoja jo ennen kisaa. Tässä joutuu kehittämään henkistä kanttiaan monellakin tasolla, jotta se onnistuisi. Ensimmäiseksi olisi uskallettava pyytää apua. Viimeiset kaksi viikkoa olen joka päivä ollut sitä mieltä, että se tapahtuu huomenna.

Motivaatiokuva, jonka avulla yritän varmistaa, että tänään on vihdoin se päivä kun kehtaan:

 

Spotter.jpg

 

Kyllä, tänään tartun asiaan ja selvitän, kuinka se on järjestettävissä.

Siis en juuri nyt, mutta illemmalla...