20160426_102604%5B1%5D.jpg

 

Siinäpä on kuvassa hankala tapaus: Dippiteline. Kahdella kuminauhalla tuettuna pystyn nykyään tekemään jopa kahdeksan toistoa. Hyvänä päivänä. Ohuemman punaisen kuminauhan kun ottaa pois, toistoja tulee ehkä jopa kolme, sitten loppuu voimat. Päässä vippaa ja yläraajoihin pakkaa sellainen pumppi ettei mitään rajaa.

Dippi ja leuanveto ovat minulle niitä mahdottomia asioita. Siitä huolimatta olen kuukaudessa edistynyt dipinkin kanssa huomattavasti. Sopivan oteleveyden löytyminen auttoi jo paljon. Hyvä motivaattori vaivalloiseen äheltämiseen dippitelineen ääressä on myös se kun huomaa kuinka paljon tästä on ollut hyötyä penkkituloksen parantamisessa. Paljon, nimittäin. Niinpä kiltisti ähellän kerran viikossa ilmarintapenkkiä ja dippiä, jonka jälkeen viimeistelen yläkropan finaaliin ranskalaisilla punnerruksilla.

Tänään jäi viimeinen ranskalainen punnerrus mutkatangon kanssa nousematta ja jäi tukka tangon ja penkin väliin. Parempi se kuin koko pää. Tukko hiuksia meni roskikseen, mutta ei haittaa.

Tiistain aamutreeni kokonaisuudessaan: 30 minuuttia kuntopyörällä, syke 120-140, tunnin verran ilmarintapenkkiä (eli suomeksi stoppipenkin ja lankkupenkin (ilman lankkua) yhdistelmää) kolmen minuutin palautuksilla, dippejä väsymykseen, ranskalaisia punnerruksia väsymykseen ja 15 minuutin vatsat (20 kilon levypainolla, 15 kilon tangolla ja kahvakuulalla). Hyvin jaksoin, kun olin viikonlopun yövuorojen päälle nukkunut suunnilleen koko maanantaipäivän.

Sitten hankalista asioista helpompiin asioihin:

Kaikki ei onneksi ole vaikeata. Bloggaaminen on hauskaa ja helppoa. Varsinkin, kun pääsee haamukirjoittamaan jonkun toisen ihmisen asioita, niin ei tarvitse edes itse keksiä jännää kerrottavaa. Suomalaisen oman lajinsa urheilulegendan muistelmablogia kun pääsee rakentamaan, niin kyllä kelpaa! Materiaalia löytyy ja juttua tulee. Herra itse ei mikään kynäniekka eikä kymmensormitekniikka ole hallussa, mutta ei tarvitse ollakaan. Yhteistyöllä nämä hommat onnistuvat!

Olen todella onnellinen tästä tilaisuudesta ja itseänikin jännittää, mitä paljastuksia on luvassa. Ilmeisesti jännittää vähän muitakin, sillä jokusen huolestuneen yhteydenoton tämä kehonrakennuslegenda jo on tainnut saada. Että ethän sinä nyt ihan liian tarkkaan muistele kaikkia niitä vuosien ja vuosikymmenten takaisia...