Kyllä nyt tädin kelpaa kyykätä, kun on ne trikootkin hankittu ja uudet liiton hyväksymät polven"lämmittimet". Luottokortilla, kun ei oikeata rahaa ole nyt juuri käytettävissä.

 

20150310_192710.jpg

 

Tragikoomista näissä uusissa "lämmittimissä" on se, että ne ovat huomattavasti pidemmät kuin aiemmin hankkimani ei-hyväksytyt polvenlämmittimet ja myös kaksi kertaa paksummat. Eli antavat kaksi kertaa isomman hyödyn kuin nuo "kiellettyä" merkkiä edustavat edeltäjänsä.

Tänään pääsin tämän ostokseni ensimmäistä kertaa testaamaan salilla ja hienostihan ne pelittävät. Kyllä näillä meinaan lähtee! Alkulämmittelyksikin riittää näemmä 10 minuuttia leppoisaa kuntopyöräilyä ja 10 minuuttia ähräämistä polvenlämmittimien kanssa.

Toki pukemistekniikkakin on vielä vähän hakusessa, mutta siinä vaiheessa kun molemmat olivat paikallaan, oli pakko istuutua hetkeksi vähän puuskuttamaan, puhaltelemaan kirveleviin sormenpäihin ja pyyhkimään hikeä.

Jalassa tuntuma on suunnilleen sama kuin maltillisesti kiristettyjen polvisiteiden kanssa. Eli melkein, mutta ei aivan, sietämätöntä kipua kunnes jalat tottuvat puristukseen.

Kisoihin ilmoittauduin. Aikaa treenaamiseen on viisi viikkoa ja yksi lepoviikko. Se tarkoittaa, että kyykkytreenejä on tasan viidet ennen kisoja. Noinkohan riittää mihinkään? Pakko vain luottaa siihen, että pohjaa on tullut rakennettua kuukausitolkulla.

Lukemattomista tarjolla olevista vaihtoehdoista arvoin lopulta itselleni 5x5 -pohjaisen harjoitusohjelman, joka tuntuu nyt kyllä suoraan sanottuna aika naurettavan kepeältä: Tänään raskain kyykkysarja oli 5 x 117,5 kg. Olisin ihan hyvin voinut laittaa pari toistoa lisää siihen viimeiseen sarjaan. Kun ohjelmassa kuitenkin luki, että tämä oli tässä, niin jätin siihen. Jäi tosi tyhmä olo. Tässäkö kaikki? Eikös kisoihin pitäisi treenata aivan hullun kovaa, niin että jokaisen treenin jälkeen laatta lentää salin nurkkaan?

Yritän pitää kirkkaasti mielessä, että kisoista haen vain ja ainoastaan yhdeksää hyväksyttyä suoritusta, kilomääristä viis ja loukkaantumiset eivät ole sallittuja.

Oman painon säätämiseen on samat kuusi viikkoa aikaa ja kun säädettävää on vain kolmisen kiloa, niin ei pitäisi olla ongelma. Saisihan se tietysti alempikin olla, mutta kolme kiloa riittää mainiosti.

 

PS. Tulipa tänään sellainenkin mieleen, että jos joskus tarvitsen sponsoria näissä voimanostohommissa, taidan mennä ensimmäiseksi SCA Hygiene Productsin puheille. Lady-Tena on kyllä niin hyvä tuote. Ykkösvaruste tässä lajissa! ;)