Meni sitten jalkakyykyt ihan pieleen, vaikka tavoitteena oli koko kesän tehdä veteraanien SM-kisoissa uusi SE. Hyvä kun hirveällä puserruksella sain ihan armosta hyväksytyn 130 kiloa ensimmäisellä kierroksella. Toinen kyykky jäi yritykseksi ja kolmas kierros kokonaan väliin.

Tunti ennen penkkikisaa en pystynyt menemään penkille selälleni ilman että kyynel herahtaa silmäkulmaan lonkkakivun vuoksi. Ei siis uutta penkkiennätystäkään, vain normaali 65 kiloa, joka on sarjapaino.

Mavessa sentään sain kiskottua vihdoinkin ylös oman ennätykseni 145 kiloa ja siitä jäi sellainen tuntuma, että enempikin on mahdollista, kunhan vain saan lonkan alueen kuntoon.

Kotiin tuliaisina hävitty hopea eli pronssia. Tosin nostojärjestys oli sellainen, että jos olisin vaikka 2,5 kg enemmän vetänyt maasta, niin hopeamitalisti olisi keppoisesti laittanut saman ja vähän päälle omaan vetoonsa. Sikäli aivan selvä peli, jota ei sen enempää kannata jossitella. Hopea voitettiin täsmälleen samalla yhteistuloksella. Kilpasisko oli kuitenkin kilon kevyempi, joten Wilksin pisteet ratkaisivat mitalisijat.

 

Pronssia.jpg