Joulunpyhät viimeistä puristusta vaille juhlittu. Töitäkin olen tehnyt ainakin yhden rokkitapahtuman verran ja salilla käynyt suhteellisen säännöllisesti. Olen nukkunut paljon ja valvonut paljon. Syönyt olen ja juonut.

Heti kun saan tästä kropasta selville, mikä kohta tällä hetkellä kestää lisää treenaamista, heitän kassin auton auton perään ja suuntaan salille. Paha vain, että lihasten olotilasta päätellen löysin aika hyvän tuntuman vatsalihaksiin ja kylkiin 25 kilon kiekolla joulupäivän penkkitreenin päätteeksi. Kun keskivartalo on toipilaana, on vähän paha mitään jalkakyykkyjä tai maastavetoa lähteä vakavalla mielellä tekemään.

Alkuviikosta kyllä tein jumppameiningillä 5x5 -sarjoja jalkakyykyssä 115 kiloon saakka ja toissapäivänä 65 kiloa penkissä oli leppoisa sarjapaino. Kunto siis alkaa palailla siihen pisteeseen, että kroppa ehkä kestää vakavamman harjoittelun alkuvuodesta.

Uudenvuodenlupaukseksi ja omaksi tavoitteeksi olen asettanut liikkuvuuden lisäämisen. Lämmittelyä, venyttelyä, hikeä ja ähinää se vain vaatii. Niinhän se on, että kaikki sellainen, johon ei ole tottunut panostamaan kun on nuorempana onnistunut luonnostaan, tuntuu aina erityisen vaivalloiselta. Toki liikkuvuus on suhteellista. Omaan "normaaliin" liikkuvuuteeni suhteutettuna olen tällä hetkellä jäykkä kuin sahapukki. Varsinkin takareidet ovat melkoisessa jäkissä ja sitä myöten myös alaselkä.

Jumi ei ole voimaa. Jumi on vain jumia. Tämä täytyy pitää mielessä ja ve-nyt-tää sitkeästi. Vielä en ole irvistämällä saanut seinästä rappausta halki vaikka välillä tuntuu, että kohta rapsahtaa.

Nestettä ja rasvaa on lihasten lisäksi kehossa kymmenisen kiloa sellaista tavaraa, josta on luovuttava alkuvuoden aikana, jos omaan painoluokkaansa haluaa päästä veteraanien SM-kisoissa maaliskuussa. Painolukemista huolimatta olen viime viikot ollut hämmentävän tyytyväinen omaan peilikuvaani. Kun elämässä nyt vain on niin paljon kaikkea muutakin.