Enhän minä salilta voi poissa olla. Mitä minä sillä ajalla muuten tekisin? En keksi mitään parempaa. Sitten kun olen salilla, tulee ihmeteltäväksi, että mitä minä siellä nyt sitten täällä teen, kun ei ole kiinteätä viikottaista treeniohjelmaa. Kai se on jonkinlainen välimalllin ohjelma itselleen värkättävä.

Varsinkin loppukeväästä ennen kisoja alkoivat vähätkin apuliikkeet jäädä tekemättä, kun keskityin varsinaisten suoritusten tekemiseen. Nyt on sopiva kohta ottaa ne käsittelyyn.

Valmentaja ja salilla hengaavat vakioapuvalmentajat opastivät tänään oikein kolmen miehen voimin, kuinka sitä lattiapenkkiä oikein tehdäänkään ja mikä siinä on se varsinainen pointti. Samalla sovittiin maastavetoa varten muutama jippo, joita ryhdyn harjoittelemaan maltillisilla painoilla kesäkuun ajan.

Heti löytyi hartioista ja olkapäistä sellaisia kohtia, jotka eivät ennen tietääkseni ole penkkisuorituksessa olleet mukana. Vaikka treeni jäi hyvin kevyeksi, tuntuu heti olkapäiden tienoilla sellaista hyrinää, että tiedän varmasti hermotuksen ottavan ihan uutta suuntimaa: Jos tämän ja tämän lihaksen pitäisi toimia yhdessä, tarvitaan niiden välille kunnolliset yhteydet.

Hengitystekniikastakin valmentajalla oli kisasuorituksen perusteella sanottavaa ja varmasti aiheellisesti. Sitäkin on hyvä harjoitella nyt muutama viikko ennen kuin on aika aloittaa varsinainen kisaan tähtäävä harjoitusohjelma.

Uusia apuliikkeitä löytyi mukava liuta: Maastavetoa varten lantion nosto selällään maaten lisäpainolla, maastaveto korokkeella seisten, maastaveto painot korokkeella ja ihan se perinteinen selkäpenkki, jota en olekaan tehnyt kuin herraties milloin viimeksi. Suorin jaloin maastaveto ja hyvää huomenta-liike tulevat nekin nyt aktiivisempaan käyttöön. Tarkkana täytyy olla takareisien venytteyjen ja palautumisen kanssa, eikä mitään saa mennä rikki.

Penkkiä sovimme treenattavaksi edelleen pari kertaa viikossa: Yksi tavallinen penkkipäivä ja toisena päivänä räjähtävää lattiapenkkiä siten, että toistoissa tullaan kympistä alaspain sarjapainon lisääntyessä. Lisäksi aion tehdä pull-overia selällään maaten käsipainon kanssa, normaalit vipunostot joka suunnasta, ylätaljaa, ojentajataljaa, ranskalaisia punnerruksia mutkatangolla ja käsipainoilla ja mitä nyt sitten keksinkin.

Salin valmennusraati oli yksimielinen, että penkkitulosta on täysin mahdollista parantaa viitisentoista kiloa syksyn kisoihin mennessä. Johon minä lisäsin, että sillä ehdolla ettei tule vammoja. Olisi se mukava saada maastavetokin etenemään vähintään saman verran. Parantamisen varaa on.

Luppoajan ohjelmaakin on tiedossa koko kesäksi: Lonkakoukistajat, lonkankoukistajat ja lonkankoukistajat. Eli venyttely, venyttely ja venyttely.

 

deadlifting.jpg