Hieman ehkä irvokasta, että sairauslomalainen lenksottaa koipi jäykkänä kuntosalille, mutta penkkipäivä ohjelmassa on penkkipäivä ohjelmassa. Rusahtanut polvi alkaa vähitellen toipua ja taipua, mutta vähän väliä jokin pieni vääränsuuntainen liike muistuttaa tehokkaasti, että työkunnossa se ei vielä ole. Töissä kun pitää nostella milloin missäkin asennossa 35-45 kiloisia laatikoita ja siirtää vaihtelevan painoisia, epämääräisen muotoisia esineitä paikasta toiseen, kontata lattialla jne.

Penkkipäivä tarkoitti tänään kapeaa penkkiä ojentajille ja apuliikkeitä sen mukaisesti: Ranskalainen punnerrus hammer-otteella käsipainoilla (6 kg puntit), pystypunnerrusta istuen tangon kanssa (noin 20 kg), ojentajataljaa kolmasosalla painopakasta ja vipunostoja sinne sun tänne (4 kg/puntti). Ristitaljaa en jaksanut odottaa enkä viritellä takaolkapäitä varten, joten kokeilin vaihteeksi hyvin loivaa vinopenkiä vatsallaan maaten. Toimii, kun on huolellinen ja laittaa liikkeen toimimaan. Hankalaa ja epämiellyttävää takaolkapäiden tavoittelu tuppaa olemaan aina, yrittipä mitä hyvänsä.

Kevään harjoitusohjelma ja treenityyli antoi ne tulokset, jotka antoi. Jotain pitää muuttaa, jotta tulee uudenlaisia tuloksia. Syksyn ohjelmassa on pääpiirteissään samat vemputukset kuin missä tahansa nelijakoisessa treeniohjelmassa:

 

1. Rinta, hauikset ja suorat vatsalihakset

2. Selkä ja vinot vatsalihakset

3. Ojentajat ja hartiat

4. Jalat eessuntaas, ylös ja alas, sisään ja ulos sekä sisemmät vatsalihakset

 

Suurin ero on nyt treenitavassa. Aiemmin olen vetänyt päivän liikkeet putkeen lähes kuntopiirityyppisesti lyhyillä tauoilla, jolloin harjoituksen kestoksi tulee luontevasti alkulämmittely 10-15 min + 45-50 minuutin varsinainen treeni.

Vaan nytpä onkin tarkoitus kehittää voimaa, ei hakea kiinteyttä tai muotoa, ei kuluttaa kaloreita treenaamalla eikä kehittää aerobista kuntoa kuin korkeintaan vahingossa ja sivutuotteena. Taukojen on oltava oikeasti riittävän pitkiä, kokonaista 2-3 minuuttia, sarjojen välillä. Siinä on opettelemista tälle syksylle.

Ostin Tigerista kolmen tiimalasin kombon, joka näyttää eri värisellä hiekalla 1 minuutin, 2 minuutin ja 3 minuutin kulumisen. Yhdenkin minuutin kuluttamiseen ympäriinsä kävellen, seinää tuijotellen ja tiimalasia hermostuksissaan koputellen menee aivan järjettömän pitkä aika!

On ihan normaalia, että siinä ajassa kun minä nykyään teen yhden sarjan, vietän säntillisesti 2 minuutin tauon ja aloitan uuden sarjan, vieressä treenaava nuorimies on tehnyt neljä sarjaa kolmessa eri laitteessa. Niinhän minäkin olen kai toiminut aika suuren osan kuntosalilla viettämästäni ajasta. Sitä istuu alas, pyyhkii vähän hikeä, hörppää vettä pullosta ja noin viidentoista sekuntin kuluttua alkaakin jo tuntua, että johan tässä pari minuuttia hupsahti, eikun seuraavan sarjan kimppuun. Etteivät veny ne tauot liian pitkiksi ja lihakset ala jäähtyä.

Huono puoli taukojen keston vahtimisessa on tietenkin se, että sitä näyttää normaaliakin enemmän ääliöfriikiltä ajastinta vahdatessaan, kun ei sellaista juuri kukaan muu tee. Toinen huono puoli on se, että harjoittelu venyy helposti puoleentoista tuntiin entisen kolmen vartin sijasta.

Aion kuitenkin jatkaa tällä valitsemallani tiellä. Aivan ehdottoman hyvä puoli tässä on se, kuinka vanhat tutut liikkeet ovat alkaneet koetella niihin entuudestaan hyvin tottuneita lihaksia täysin uudella teholla. Riittävän pitkän sarjatauon jälkeen sitä nyt vain jaksaa rutistaa seuraavassa sarjassa aivan eri tavalla kuin nopeatempoista pumppituntia läpi jumpatessa. Siinä missä ennen olisi tullut houkutus ottaa vähän pienempi paino viimeiseen sarjaan että varmasti saa kaikki toistot tehtyä, nyt tekee mieli ottaa vähän lisää painoa kyytiin että viimeisen satsin viimeinen toisto varmasti jää puolitiehen.

 

Täti nyt vähän meditoi ja tuijottaa vuoroin tiimalasia ja vuoroin seinää... Älkää antako sen häiritä.