En minä sitä sano, etteikö 2 x 2 x 125 kg:n jalkakyykky polvenlämmittimillä ja vyöllä tuntuisi aika kunnolla reisissä ja takapuolessa vielä pari päivää myöhemminkin, mutta sen vain sanon, että kivaa oli. Heti, kun sain ajatuksen kisaamisesta pois päiväjärjestyksestä, alkoi harjoittelussa olla enemmän mieltä.

Toki voisin hankkia itselleni sponsorin (entinen työnantaja on paitsi miljonääri, myös avokätinen urheilumies), mutta kun ei huvita tukea tätä rahastussysteemiä nykymuodossaan. Nyt on joka tapauksessa liian myöhäistä. Ei ole sukkia, ei ole vetotossuja, trikoita, hyväksyttyä mallia nostovyötä ja polvenlämmittimiä, t-paitaa, kyykkäyskenkiä... Eikä ole paino täsmäytettynä oikeaan lukemaan eikä lisenssiä ostettuna.

Lähden puhtaan liiton salikisojen sijasta katsomaan GPA-kisoja Turkuun ihan vain yleisönä ja treenaan salilla entiseen malliin ihan vain huvin vuoksi ja terveyden edistämiseksi.

Tämä on hyvä näin.

Jos päädyn ensi vuonna raapimaan kasaan lähes 700 euroa kaikkinensa siitä, että ventovieraat ihmiset pääsevät sanelemaan, mitä saan tai en saa tehdä ja kuinka pitää harjoitella, niin se on sitten sen ajan murhe. Kuusi kuukautta kilpailukarenssia siihen tulee alkuun joka tapauksessa, joten vähintään sen ajan saa olla suhteellisen rauhassa kaikenmoiselta kilpailuasialta.