Kävin salilla. Treenasin sitä sun tätä fiiliksen mukaan. Tuli hiki. Facebookiin taisin viime viikolla laittaa, että kyllä tämä uusi treeniohjelma tästä lähtee. Seuraavana päivänä sama hapuilu uusiksi. Hienosti menee, jos ei lasketa sitä, että ei ole aavistustakaan mikä mahtaisi olla kussakin lajissa realistinen aloituspaino puolentoista viikon päästä olevissa kisoissa.

Jaa mikä uusi treeniohjelma? Ei sellaista olekaan. Teen sitä sun tätä vanhasta muistista. Esim. tänään kokeilin maastavetoa:

Lämmittelynä 10 min soutulaitteella (maltillisia intervalleja)

8 x 60kg, 5 x 100kg, 5 x 120kg, 2 x 130kg (piti olla kolmonen, mutta alkoi jotenkin tympiä se touhu)

Loppuun selänojennuskonetta ja joku ihme härpäke, joka vissiin simuloi dippiliikkeitä.

 

Totta puhuen ottaa ihan saakelisti päähän SM-kisojen kaatuminen selkäkipuihin. Miksi niiden piti tulla juuri siihen väliin? Miksei edes viikkoa myöhemmin? Hukkaan mennyt työ harmittaa aivan vietävästi.

Varasin hieroja-valmentajan huomiseksi melkolailla kokonaan ihan vain itseäni varten. Tai ainakin alkupäiväksi. Pitää saada pää selväksi ja katsoa kalenteri kourassa uudet tavoitteet. Seuraava veteraanien SM-kilpailu klassisessa voimanostossa on jo ensi vuoden maaliskuussa! Whoot?!?!? Entäs jos vaikka ajattelin asiat niin, että sinne sitten ihan oikeasti jonkun toisen ihmisen laatimilla neuvoilla söisin annetut ruokavaliot ja treenaisin pilkulleen annettujen ohjelmien mukaan?

Tällä hetkellä näköjään kuvittelen, että juuri kisan alla iskenyt selkäkipu oli jonkinlainen rangaistus uppiniskaisuudesta ja ylpeydestä. Että jos olisin jonkun toisen minulle laatimilla ohjeilla tehnyt kaiken pil-kul-leen, niin ei olisi jo viimeiset parikymmentä vuotta säännöllisesti 1-2 kertaa vuodessa toistuva alaselän vaiva iskenyt juuri silloin.

Just joo.

 

Leuka%20rintaan.jpg