Tein varovaisen paluun salille keuhkokuumeen jälkeen. Näin aluksi tarvitsin jonkinlaisen käsityksen siitä, missä määrin voimat ovat kadonneet tai säilyneet sairauden ja siitä toipumisen aikana.

Oikein kunnon maksimiykkösiä olisi ollut täysin järjetöntä lähteä testaamaan, joten tein 2-3 sarjoja kyykyssä, mavessa ja penkissä viiden kilon korotuksilla siihen saakka, että liike nostoissa selkeästi tahmaantui. Siitä sitten aiemman kokemuksen perusteella päättelin, että nyt alkaa olla yläraja lähellä. Sarjajapainolaskurilla oli helppo laskea sellaiset maksimit, joiden perusteella 5x5 -generaattori sylki minulle treenipainot kuhunkin lajiin. Viiden viikon peruskunto-ohjelmaa varten nappasin vain sopivat viisi viikkoa 12 viikon ohjelman keskivaiheilta.

Pumppu ei tuntunut pistävän pahakseen salilla käymistä ja voimatasot olivat ainakin laskennallisesti pudonneet ilahduttavan vähän. Tosin sarjakestävyys minulla on aina ollut täysin eri luokkaa kuin maksimivoimantuotto. Penkissä on pudotusta kymmenisen kiloa, mavessa (jota en ole tehnyt sitten toukokuun) parikymmentä kiloa samoin kuin kyykyssä. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, mutta varovainen saa edelleen olla.

Paino on sairastelun ja työntekoon olennaisesti kuuluvan kymmenien kilometrien kävelyn seurauksena pudonnut aika kivasti kisapainon tuntumaan. Nyt jos fiksusti elää, ei tarvitse kuin pikkuisen hienosäätää ruokavaliolla niin paino on aika hyvä sekä treeniä että kisoja ajatellen.

Vihreät yskökset varmaankin ovat merkki paranemisesta. Luulisin, että on parempi että ne tulevat ulos kuin että muhivat keuhkoissa. Inhalaattori on edelleen tarpeellinen kapine. Sieltä vetelen keuhkoihin kerran tai pari päivässä tukalan olon yllättäessä sitä kuuluisaa salbutamolia, jonka myös Norjan hiihtomaajoukkue on hyväksi havainnut. Tietysti olen ilmoittanut tämän lääkityksen omalle seuralleni, tähän on lääkärin kirjoittama resepti ja annostelu on sadasosa siitä, mitä oikeat urheilijat vetelevät.

 

 

Sillä alkukesän fitness-kokeilulla pyyhin hanurini jo jonkin aikaa sitten. Paino on kyllä pudonnut, mutta siihen johtaneet syyt ovat sellaiset, että vieläkään ei ole tullut yhtään päivää ilman ikävän kyyneleitä. Henkikin olisi voinut tässä rytäkässä lähteä. Suru ja järkytys ystävän menettämisestä oli niin valtava, että ilmeisesti elimistö alkoi sen vaikutuksesta sulkea itseään.

Ensi viikolla pitää vielä pyytää päästä joihinkin kokeisiin noiden munuaisten osalta. En ole aivan täysin varma, että ne ovat vieläkään kunnossa. Silmämunat eivät onneksi ole keltaiset, mikä on varmasti hyvä merkki.