Festivaalikesä lienee minun osaltani ohi ja alkaa sen olla korkea aikakin jo loppua. Tämän viikonlopun rutistus oli melkoista hulinaa. Vaikka olisi järjestyksenvalvojia ja ensiapuihmisiä kuinka paljon, niin aina meitä on kuitenkin liian vähän ja liian harvalle riittää radiopuhelimia.

Lujasti sieppaa, kun haluaisi hoitaa sen itselleen uskotun tehtävän ja tontin annettujen ohjeiden mukaisesti, mutta aina tulee pari muuttujaa. Kipaiset vain nopeasti täyttämässä vesipullosi bäkkärillä, niin syliisi kierähtää aidan ali joku randomiukko, joka ei todellakaan kuulu sille puolelle aitaa. Joka pitää tietysti toimittaa hallitusti pois kielletyltä alueelta tavalla tai toisella. Siihen sitten kuluu aikaa ja esimies on "tyytyväinen" havaitessaan sinulle kuuluvan alueen alimiehityksen.

Minun hommani oli valvoa, ettei kukaan tule kuvan mukaisen aidan yli tapahtuma-alueella. Ei ole monimutkainen asia ja kohtuullisen vaikea ymmärtää väärin tai tyriä. Kaikki kuitenkin onnistuu, kun vain tahtoa löytyy.

jv_aita0001.jpg

 

Enimmäkseenhän siitä aidasta hypin yli minä. Ei pysty katselemaan, kuinka muutaman metrin päässä silmien edessä ihmistä hakataan tai kuristetaan, tai kuinka sammunut tai pyörtynyt ihminen jää välinpitämättömän yleisömassan jalkoihin. Ei vain voi.

Aidasta yli setvimään akuutti kriisi ja mahdollisimman nopeasti takaisinkin omalle paikalleen. Kahtena päivänä aivan liian monta kertaa. Jokainen kerta oli liikaa ja täysin annettujen ohjeiden vastaista toimintaa. Sooloilua ja päätehtävän laiminlyöntiä. Ei ollut minun asiani mennä sitä ensimmäistäkään kertaa.

Ensimmäisen ylityksen jälkeen hämmästelin omaa suoritustani aika tavalla: Viidenkympin ikää kohti painattava yli 80-kiloinen eukko pääsee kuin pääseekin oman rintakehänsä korkeudella olevan aidan yli keskiraskaat järkkärivarusteet päällään kun vain tarpeeksi löytyy tahtotilaa. Ilman kevään aikana salilla ojentajia varten tehtyjä dippiharjoituksia ei olisi onnistunut mitenkään. Ei nytkään kovin tyylikästä ollut, mutta onnistui. Välillä jopa ihan vauhdillakin.

Reisi alkoi muuttua sinipunaiseksi jo ensimmäisenä päivänä ja yksi sormien nivelistä vääntyi ja turposi palloksi. Ajattelin sitä ukkoa, joka minulle isoimmat eväät voimanostoon ja järkkäröintiin ehti antaa ja totesin, että ei haittaa. Isompiakin järjestyksenvalvontavammoja on tässä kesän kuluessa nähty ja niin vain nekin ihmiset jatkoivat töitään jos suinkin pystyssä pysyivät.

Syksyn asialistalla on saada lisää voimaa, nopeutta, taitoa ja notkeutta. Klassiset veteraanivoimanoston SM-kisat tammikuussa ovat lopullinen päätavoite, mutta sitä ennen on paljon työtä tehtävänä. Treeniohjelmaan on sovitettava jotain kamppailulajia päivänä tai parina viikossa. Ehkä sekin onnistuu, jos ja kun tahtoa löytyy.