Joulukuun salikisa tuli ja meni. Itse olin tuon päivän urheiluliiton kansallisen tason seurakehityshankkeen päätösseminaarissa elikkäs melkein niin kuin viihteellä.

Pikkujouluiltamat olivat niinkin kosteat urheiluväellä, että itse join yhden oluen ruuan kanssa ja näinpä jonkun muun ottavan lasillisen viiniä. Tehtiin tietovisoja, leikittiin seuraleikkejä, tanssittiin vähän tanhuja (kertaalleen santsatun hyvän ruuan jälkeen tämä otti aika lailla kunnon päälle) mutta ei sentään laulettu joululauluja. Kuunneltiin vain sujuvasti. Rehellisesti sanoen oli kyllä oikeasti hauskaa, vaikkakin hieman vanhanaikainen kaurismäkeläinen raittiusseuratunnelma.

Koska kahden piirin seurojen kokoontuminen tapahtui lähellä kotipesää, olin kotona selvin päin tiskaamassa eli tekemässä rästissä olevia kotitöitä jo kymmenen jälkeen illalla. Hurjaa menoa!

Vointi on ollut viime viikot sellaista voipunutta vaappumista, että päätin jättää kaikki voimanostamiset ensi vuoteen. Kun polvia kuitenkin alkoi taas särkeä tekemisen puute, en kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta ja tein maanantaiaamun kunniaksi pienen kyykkytreenin vanhasta muistista lähinnä lämmittelytarkoituksessa ja kivuntorjuntaan: 5x5 seitsemästäkymmenestä kilosta sataan ilman polvenlämmittimiä.

Nyt tuntuu siltä, että joku perhana on kyykännyt jalat ja pyrstöosaston vähän hapoille, mutta on se ehdottomasti sen arvoista. Nivelsäryistä ei ole enää tietoakaan! Pienenä miinuksena fyysisestä rasituksesta yhdistettynä kaamokseen on se, että kun päivät ovat tasaisen pimeitä kellon ympäri, meinasin eilen nukahtaa rattiin kello kolmen jälkeen iltapäivällä ja ajaa oikein klassisen nokkakolarin viattoman vastaantulijan kanssa. Säikähdyksen voimalla pysyin lyhyen loppumatkan hyvin hereillä ja kuskin paikalle vaihdoin jonkun muun heti kun mahdollista eli muutaman minuutin kuluttua tapahtuneesta. On se kumma, kuinka 12-16 tuntiakaan unta vuorokaudessa ei tunnu olevan riittävästi. Joku virus tai muu ulkoa hyökkäävä ongelma tässä nyt jyllää. Vai voiko ihminen muka tulla pimeydelle yliherkäksi näin vanhalla iällä?

Huomenna voisi tehdä rääkin yläkropalle ja jos oikein reipas olen, keskivartalonkin voisi taas vetäistä hapoille. Voisi vaikka ihan hassuttelutarkoituksessa tehdä penkissä "syöksylaskutreenin", eli aloittaa maksimista ja tulla siitä alaspäin maksitoistomäärällä aina siihen saakka, kunnes nolosti jää pelkän tangon alle jumiin. Edellisestä kerrasta on jo aikaa, mutta aina se on yhtä elähdyttävä kokemus kun tyhjä 20 kilon tankokin lakkaa lopulta nousemasta.

Perjantaina tiedossa jälleen työyö uudessa paikassa ja bändit ilmeisesti kunnianhimoista speedmetallia tjsp. Näin pysyy täti-ihmisen musiikkimaku laajana ja nuorekkaana! Vielä kun pysyisi hereillä.

Kahvia ja Gerimaxia koneeseen.