Työhakemukset kesän festareille ja muihin tapahtumiin ovat vetämässä, mutta varsinaisella portsaririntamalla on ollut aika hiljaista alkuvuodesta. Tammikuussa vielä riitti vuoroja useammallekin viikolle, mutta helmikuussa oli täysin tyhjää. Mitäpä työtön silloin muuta tekee kuin ylläpitää työkuntoa ja treenaa päivittäin. Sopi minulle erittäin hyvin ellei jopa erinomaisesti!

Maaliskuun työhaluista kun pari viikkoa sitten kyselivät, ilmoitin että kaiken teen mitä tarjotaan mutta jos ei ole turhan paljon tarjolla niin voitte minun puolestani suosia nuorempia ja enemmän rahantarpeessa olevia, en laita pahakseni. Eikös sieltä paukahtanut sitten uusi työkohde minulle. SM-kisaviikonlopun sentään tekee joku toinen.

Ensimmäiseen vuoroon lähtiessä olin eilen aivan hermostuksissani: Taatusti tulee joku typerä kähinä ja loukkaan itseni juuri kisojen alla. Koskaan ennen ei ole tainnut olla yhtä pahaenteiset fiilikset töihin lähtiessä. Tammikuun vuorot olivat niin mielenkiintoisia, että niitä sai selvitellä aina seuraavalla viikolla eri tahojen kanssa melkein jokaista ja poliisi kyseli puhelimitse vielä helmikuussakin loppuja yksityiskohtia tapahtumien kulusta. Otin puukkosuojaliivin varmuuden vuoksi mukaan, kun ei voi ennalta tietää minkä kaliiberin ongelmia tässä uudessa kohteessa on ollut, että miksi sinne on nyt päätetty järjestyksenvalvoja taas asettaa.

Hyvin tuo ensimmäinen yö meni loppujen lopuksi. Suojaliivi sai jäädä kassiin. Portaat tietysti ovat aina järkkärin inhokki ja niitähän tässä kohteessa todellakin riittää, mutta tuleepa liikuntaa portaita eestaas kulkiessa ja saa laittaa kalorilaskuriin aavistuksen enemmän syömistä.

Vastahierotut lihakset vain muistuttivat hieman itsestään, kun käsirautakotelon pohja painoi rappusissa aiemmin samana päivänä araksi möyhennettyyn etureiteen. Ah ollapa kolmekymmentä senttiä pidempi!

Toisaalta sitten olisi pidemmät nostomatkat voimanostoa ajatellen, joten ihan hyvä näin. Satakuusikymmentä senttiä on aika passeli mitta naiselle.

Nyt kun tästä toisesta yöstä vielä selviän yhtä hyvin, niin ei ole enää kuin yksi leppoisa  -  vaikkakin pitkä  -  pukukeikka ennen kisoja.

Keep-Calm-Let-The-Security-Officer-Handl