Kun ei vissiin muuten ole tarpeeksi tekemistä, menin judoseuran järjestämälle naisten itsepuolustuskurssille kertaamaan perusasioita. Vartijakoulutuksen voimankäyttöopinnoistakin kun on jo melkein vuosi vierähtänyt.

Pystypaini oli yllättävän hauskaa. Taas. Viimeksi oli yhtä hauskaa viisi tai kuusi vuotta sitten, kun aloitin jujutsun. Siinä tosin kävi silloin niin, että kroppa ei kestänyt päivittäistä raskasta fyysistä työtä ja kahta jujutsutreeniä viikossa. Jalat varsinkin hajosivat nopeasti siihen kuntoon, että harjoitukset oli lopetettava. Lopulta oli otettava lopputili töistä ja kolmen kuukauden karenssi, kun TE-toimisto ei ole tottunut mitään lääkäreiden B-lausuntoja ottamaan huomioon ollenkaan. Lopulta, kun en enää työpäivän päätteeksi päässyt kävelemään sen vertaa että olisin lapseni saanut vietyä harrastuksiin, otin karenssin ja ryhdyin itsenäisesti kuntouttamaan itseäni. Junan alle käveleminen alkoi jo tuntua liian houkuttelevalta vaihtoehdolta niiden kipujen kanssa.

Silloin päätin, että jos joskus vielä pääsen kivutta kävelemään, nukkumaan tai olemaan edes paikoillani, en pysähdy kuin haudassa. Teen kaiken, mitä suinkin voin. Sillä tiellä tässä olen ja överiksihän se kuntoutuskin meni: Kaksi raakavoimanoston SE-tulosta, SM-pronssi ja SM-hopea. Nivelkivut palailevat jo muutaman päivän treenitauon jälkeen, joten salilla on pakko käydä lähes joka päivä.

Uskaltaisikohan nyt alkaa haaveilla judoharrastuksesta vai tuleeko vammoja ja uusi kipukierre? Käyn nyt ensin tämän lyhyen itsepuolustuskurssin. Tällä myös tuetaan lasten ja nuorten judoharrastusta, sillä kurssimaksuista tulee mukavasti ja helposti rahaa seuralle.

 

 

Aamun punttisali alkoi nahkeissa tunnelmissa. Eilinen treeni jäi väliin, kun selkä ja hartiat olivat aivan muusina hierojan jäljiltä. Hierojalla taas oli pakko käydä, koska kädet ja hartiat alkoivat olla melkoisessa juntturassa eikä selän venyttäminenkään enää tuottanut tulosta. Viime viikolla parina päivänä harrastettu risusavotta kirveen ja vesurin kanssa painoi yllättävän raskaasti vielä tämänkin viikon puolella. Pakollinen lepopäivä, siis.

Eilisen lepäilyn vastapainoksi olin suunnitellut tälle päivälle tunnin aerobisen ja vartin vatsalihakset. Ja paskan marjat: Poljin laiskasti kuntopyörällä viisi minuuttia ja siirryin penkkaamaan.

Fiilikset olivat aika maassa. Kaikki muut ovat taas tehneet hienoja tuloksia siellä ja täällä, kun taas minä en saa aikaan yhtään mitään. Turhaa ja tuottamatonta urheilun parissa kohkaamista kyllä riittää useammassa kuin yhdessä seurassa. Toiset ne vain lähettävät suunnilleen ensimmäisen työhakemuksen eläissään ja heti napsahtaa kutsu haastatteluun. Minua ei huoli kukaan paitsi kaikkein surkeimpiin hanttihommiin. Viikonloppuna taas tiedossa aggressiivisten futisurpojen vahtimista veemäisten ämmien kanssa (no eivät ne kaikki ole, mutta jotkut ovat sitäkin tympeämpiä työkaverina) pikkupakkasessa ja vaakasuoraan puhaltavassa räntäsateessa. Kahden yksin väännetyn portsarointiyön jälkeen. On hianoo.

Yllättäen penkkaus kulki mainiosti: Nuuhkaisin salin nurkkaan unohdetusta ammoniakkipullosta pikkuisen tällin nenääni ja 75 kiloa ponnahti ylös yllättävällä vauhdilla. Varmistajaksi rekrytoitu satunnainen uhri ihmetteli, että en sitten kakkosta tehnyt saman tien. Itse ihmettelin, että oma ennätys se noin vain tulla tupsahti kesken velttoilupäivän! Pyysin varmistajaa vielä varmuuden vuoksi laskemaan kiekot. Oli siinä 75 kiloa.

Vau.

Tästä ilahtuneena jätin ne vartin vatsat väliin ja tein pelkät ojentajadipit. Oikeastaan kyllä ajattelin jättää vatsat iltaan, mutta kyllä ne oikeasti taas jäävät huomiseen.