Vuodenvaihteessa maksoin paikallisen voimanostoseuran jäsenmaksun ja allekirjoitin kiltisti ADT-sopimuksen, jotta saan Voimanostoliiton kilpailulisenssin tälle vuodelle. Kolme kuukautta karenssia siitä pätkähti. Ilmeisesti on kaikesta uhoamisesta huolimatta pakko päästä kaivamaan verta nenästään kisalavalla.

Uusi dieetti toimii hienosti: Kun on saanut juotua päivän vedet, syötyä kasvikset ja kuidut, ei ole tilaa eikä halua laittaa suuhunsa enää mitään muuta ja silti on vielä kaloreita syömättä. Lähimmän painoluokan sijaan tähtään nyt siitä pykälää alempaan luokkaan.

Kalorilaskuri.fi tosin nosti kädet pystyyn kolmannen päivän kohdalla ja ilmoitti, että paino heiluu niin hirveästi niin lyhyessä ajassa, että lopputulosta ei voi edes alkaa ennustaa. Saman havainnon olen tehnyt yli 40 vuoden kokemuksella itsekin.

 

Mitäs muuta uutta vuonna 2015?

Ainakin toinen valmentaja meni uuden vuoden kunniaksi vaihtoon. Nyttemmin ex-valmentajaksi muuttunut hahmo kun vietti naisystävänsä kanssa uutta vuotta normaalein menoin. Siinä vaiheessa, kun sain ko. naisystävältä haukkumaviestin valmentajan Facebook-tililtä lähetettynä totesin, että nyt paloi kuulkaa tämä ihmissuhdesoppa pohjaan. Nyt  erehdyitte vittuilemaan aivan väärälle ihmiselle.

Ei muuta kuin välittömästi estolistalle molemmat, samoin puhelinnumerot estoon. Kyseisellä eukolla kun on käsittääkseni vapaa pääsy valmentajan puhelimeen isännän itse nukahdettua ja FB-viestitkin lienee luettu huolella. Lopuista asioistani on Face-viestissä saamani ryöpytyksen perusteella saatu nykyiseltä ex-valmentajaltani tarkka suullinen selvitys. Kun taustalla on lisäksi laaja maine eritasoisista sekoiluista body-alan miesten keskuudessa ja tunnettu taipumus käyttää "lainattua" puhelinta ja feikkiprofiilia tietojen kalasteluun, niin... Ilmoitin pariskunnalle, että kynnys on todella matala kääntyä viranomaisen puoleen mikäli havaitsen pienintäkään viitettä häirinnästä tai minkään sorttista kiristysyritystä tai tietojen kalastelua. Eukon on syytä tyytyä nostelemaan "kipurahoja" niiltä lankaan menneiltä miehiltä vain. Parasta olisi, kun en muutamaan vuoteen joutuisi kasvokkain kummankaan kanssa missään yhteydessä. Toivottavasti viesti meni kerrasta perille, ettei tarvitse ilkeäksi heittäytyä.

Voimanostoseurasta löytynee uusi, hieman ongelmattomampi valmentaja.

Nyt sitten on vuorossa ainakin kuukauden verran peruskuntokautta ja rasvanpolttoa: 3-5 treeniä viikossa, joka kerta 15-40 minuuttia aerobista soutulaitteella tai kuntopyörällä ja sen jälkeisessä punttitreenissä keskityn niihin ns. apuliikkeisiin, jotka voimanhankintakaudella olivat sivuroolissa ja tuppasivat yleensä jäämään pois, kun kovaa tehty pääliike (penkki, mave tai kyykky) vaati kaiken jaksamisen. Yritän nyt saada voimaa keskivartaloon ja parantaa kaikkien pikkulihasten yhteispeliä ja koordinaatiota. Toivon, että ovat sitten nivelet ja jänteetkin kuukauden tai puolentoista päästä valmiit ottamaan taas vastaan kovempaa voimaharjoitusta vaikka ruumiinpainosta olisikin tässä välillä lähtenyt reippaasti pois.

Sen verran rivakasti harmittaa tuo valmentajan ja hänen viehättävän sielunkumppaninsa sekoilu, että ainakin treeneihin nyt tuntuu löytyvän hyvin potkua miinuskaloreista huolimatta. Normaalisti olen miinuskaloreilla veltto, itkuinen zombie. Pientä kuittia tosin jo tuli kanssatreenaajattarelta masentuneesta ilmeestäni, mutta minkäs sille voi. Nälkää ja surumieltä on vaikeata peitellä, enkä oikeastaan viitsi edes yrittää.

 

devious%20bitch.jpg