Kisaaminen jätti hirveän hingun treenaamiseen ja tuolle himolle olenkin koko viikon innokkaasti antautunut siinä määrin, että elimistö ottaa lopulta tarvitsemansa levon vaikka väkisin. Aamulla nostin kenkäparin silmieni korkeudelle katsoakseni, ovatko kengät kovin pölyiset ja tämä pieni lihastyöskentely sai koko pitkän selkälihaksen kramppaamaan. Hengittäminen on ollut kivuliasta koko päivän.

Lepo on nyt siis selvästi minimitekijä harjoittelussa, ei treenien määrä tai kovuus. Voin laittaa kropan into piukassa harjoittelemaan, mutta en voi pakottaa sitä palautumaan pelkällä tahdonvoimalla. Kroppa ei meinaa kestä tätä hauskanpidon määrää.

Muutenkin olen tällä viikolla tutkiskellut harjoitusrutiinejani: Vieläkö näillä on mahdollista irrottaa entistä parempia tuloksia vai pitäisikö jotakin älytä muuttaa, että tulokset paranisivat? Maastavedossa varsinkin tuntuu nyt olevan jonkinlainen haamuraja 140 kilon kohdalla. Uskon, että kun sen saan rikottua, seuraava stoppi tulee jossain 160 kilon jälkeen.

Uusien oivallusten löytämiseksi pyrin viikon jokaisessa treenissä ensijaisesti hulluttelemaan: Jalkakyykkyä tein pitkästä aikaa polvisiteiden kanssa. Lyhyitä, mutta raskaita sarjoja ihan vain huvin vuoksi. Penkkitreenissä kokeilin maksimeja keskiraskaan 5x5 -treenin päätteeksi (järki?) ja koetin keksiä kaikille apuliikkeille vaihtoehtoisia toteutuksia. Pakaroille ja selälle olenkin keksinyt ainakin omasta mielestäni huippuhyvän aktivointiharjoitteen penkkiä varten. Harjoite on niin tehokas, että penkkitreenin jäljet tuntuvat seuraavana päivänä isoimmin pakaroissa ja selässä.

Maastavetotreeni oli viikon neljästä harjoituskerrasta viimeinen ja sen kohdalla selkä alkoi olla jo niin väsyksissä, että olisi oikeastaan pitänyt jättää koko mave väliiin.

Fiksumpi olisi pitänyt pari kunnollista lepopäivää  -  minä annoin selälle vähän armoa vaihtamalla normitreenin sumotyylin tunnusteluun maltillisilla 40-90 kg:n painoilla. Tavallisella tyylilläni en olisi pystynyt tekemään mavea ollenkaan, niin väsynyt selkä jo oli.

Tuli hauskana yllätyksenä, että sumonosto ei enää ollutkaan sellainen takareidet rusauttava kokemus kuin vielä pari vuotta sitten. Itse asiassa se tuntui aika mukavalta. Nostomatkakin on hupaisan lyhyt. Ryhdyin heti laskelmoimaan, mahtaisiko mave-tyylin muuttaminen mahdollistaa entistä tehokkaamman penkkitreenin?

Kotiin päästyäni hyökkäsin ensimmäiseksi anatomiankirjan kimppuun ja sitten ryhdyin selvittelemään, mistä löydän lähimmän ja luotettavimman mave-ekspertin kertomaan, kuinka sumo-otteeseen vaihtaminen vaikuttaa mm. aivan kaikkeen muuhun harjoittelussa. Onhan se nyt aivan selvästi täysin erilainen suoritus kuin kapean asennon maastaveto ja tehdään paljolti eri lihaksilla. Tyypilliset rasitusvammat lienevät myös erilaiset. Haluan tietää, mitä ne ovat ja kuinka voin niiltä välttyä jos suinkin mahdollista.

Seuraava päätähtäin on nyt asetettu veteraanien SM-kisoihin ensi syksynä. Sitä ennen on vielä yhdet salikisat kuukauden kuluttua. Ruuat siis kulkevat edelleen puntarin kautta lautaselle. Olisi ihan hyvä nukkuakin mahdollisimman paljon.