Viime viikolla en tainnut treenata kovaa yhtenäkään päivänä. Salilla kävin, mutta ainoastaan solariumissa. Sama juttu tänään: Solarium, vatsalihakset ja kyljet lisäpainoilla ja hieman vipareita käsipainoilla. Enempään ei ollut rahkeita eikä tuntunut millään tavalla viisaalta itseään pakottaa. Huomenna ehkä varovaisesti vähän lisää. Ehkä.

Pikkujouluviikonloput ovat järkkärinä raskaita ja muutenkin olo on jotensakin masentunut ja kurja. Vakipaikka laittaa lapun luukulle ja vaikka tiedossa on jatkossakin järkkärin töitä, niin uuteen paikkaan oppiminen ottaa aina aikansa. Mitähän ne siellä tuumaavat tällaisesta mummoportsarista?

Toisessa urheiluseurassa tuli marraskuussa pyöritettyä yli satapäisen talkooporukan kanssa kahdet yli tuhannen hengen kisat. Niissä riittää setvittävää vielä viikoiksi, puheenjohtaja ja seuran toimistotyöntekijän esimies kun olen. Päälle kaatuivat vielä seuran vuosikokous kaikkine sääntömuutoskoukeroineen ja käräjäoikeudesta saapunut ystävällinen, mutta tiukka kutsu: Olisi syytä 450 euron uhkasakon välttääkseen ilmestyä oikeuden istuntoon käsittelemään asianomistajana kesäistä pahoinpitelytapausta.

Työnantaja antoi käyttööni 224-sivuisen "kirjasen" vahingonkorvausasioista. Kuulemma sen lukemalla ja asiat sisäistämällä pystyy itse laatimaan pätevän korvausvaatimuksen käräjäoikeudelle. No... yrittänyttä ei laiteta.

Kesällä poliisikulustelussa jäin siihen toiveikkaaseen uskoon, että asia voidaan käsitellä ilman minun läsnäoloani. Ainahan sitä toivoa voi. Fakta kumminkin on, että naamassa on edelleen lommo, turtuma ja mustunut kohta, joka erottuu erityisesti valokuvissa eikä sitä voi kotikonstein meikata piiloon. Vitutti tuo pakottava kutsu käräjille niin raskaasti, että nikkaroin kasaan 1800 euron vahingonkorvausvaatimuksen kesäisestä työtapaturmasta eli sekopään suorittamasta turpaan mätkinnästä. Sillä ukollahan ei ole itsellään minkäänlaista kykyä korvausten maksamiseen. Valtionkonttorista on itse haettava, jos oikeus jotain sattuu arpomaan maksettavaksi. Syyttäjä toiveikkaana esittää kuutta vuotta ehdotonta vankeutta kaikista tämän vuoden uroteoista yhteensä.

Sikäli hopea ei ole häpeä, että sama höpönassu on onnistunut nuijimaan kohtuuhyvin yhden poliisipartionkin ja niillä sentään on koulutukset ja varusteet ihan vimosen päälle kunnossa. Minulla ei ollut kuin optimistinen asenne ja käsiraudat, joissa luovutin höpönassun poliiseille sen jälkeen, kun se oli hyökännyt kimppuuni kuin salama poutapilviseltä taivaalta.

Niin että jos nyt tämän päälle totean, että kyllä, minulla on enterovirus, tuo ihmisten suu- ja sorkkatauti, joka tuntuu käsissä ja jaloissa kirvelyn puolesta suunnilleen samalta kuin jos olisi kävellyt paljain jaloin ja käsillään lasivillapaalien päällä, niin onko ihme, että treenitaukoa pukkaa?

Joskus vain on kertakaikkiaan riittävät syyt vetää peitto korville koko päiväksi ja todeta, että maailma saa nyt vähän aikaa hoitaa itse itsensä.

En ole käytettävissä.

En jaksa. En pysty. En halua.